KAHDEN MAAILMAN KOHTAAMINEN

Olen elänyt viimeiset kuukaudet kahdessa erilaisessa maailmassa.

Arkisin teen tulevaisuutta. Lukiolaisten kanssa keskustellessa puhe kääntyy usein lukion jälkeiseen aikaan. Yhdessä käsiteltävät aiheet ja toimintatavat valikoituvat sen mukaan, millä oletetaan olevan merkitystä heidän jatko-opinnoissa, työelämässä ja muussa elämässä.

Viikonloppuisin elän menneisyydessä vieraillessani sairaalassa ja kuntoutuslaitoksessa iäkkäiden ihmisten parissa. Silloin keskustelut siirtyvät helposti menneeseen aikaan, muistoihin.

”Minulta ei puutu mitään”, sanoo 91-vuotias nainen. Mietin, että tällaista lausetta en voisi kuvitella nuoren ihmisen huulille. Päinvastoin, nuorilta tuntuu puuttuvan monenmoista, vaikka menneisiin sukupolviin verrattuna heillä näyttää olevan yllin kyllin.

Mutta eihän nuoren tulekaan lausahtaa kuten yhdeksänkymppinen. Heillä pitää olla haaveita ja tavoitteita. Mikä muuten motivoisi heitä pyrkimyksissään? Välillä haaveet ovat korkealentoisia ja niin kuuluukin olla, koska vain niin luodaan todellista uutta, tulevaisuutta.

”Minulla on tytär, joka pitää huolen minusta”, nainen jatkaa. ”Ja viisi lastenlasta”, joiden nimet ja iät nainen luettelee epäröimättä. ”Minulla on koti, missä asua ja tyttäreni jatkaa maatilalla, jossa mieheni kanssa tein elämäntyön.”

Iäkkäitä ihmisiä kuulemalla saa hyvän tuntuman siihen, millaiset asiat ovat loppukädessä merkityksellisiä. Suhteet läheisiin ihmisiin nousevat tärkeysjärjestyksessä korkeimmalle. Työstä puhuttaessa tehtyä tärkeämpää on tehdyn merkityksellisyys.

Siskoni 10-vuotias poika istuu kuntoutuslaitoksen käytävän varrella ja kutoo sukkaa. Ohikulkumatkalla olevat kuntoutuslaitoksen asukkaat pysähtyvät hänen eteensä –yksi toisensa jälkeen– ja ihmettelevät nuorta poikaa kutimet käsissään. Hetken kuluttua pojalla ja poikaan verrattuna moninkertaisen iän saavuttaneilla on paljon yhteistä puhuttavaa.

Nuorten ja iäkkäiden ihmisten kohtaamisessa on jotakin puhuttelevaa. Iäkkäillä ihmisillä on kokemusta ja näkemystä, mitä jakaa nuorille. Nuorten elämän nälkä antaa virtaa iäkkäille. Siksi nuorten ja iäkkäiden kohtaamiset tuntuvat erityisen merkityksellisiltä. Silloin kaksi erilaista maailmaa kohtaa –tässä hetkessä.

”Kenelle sinä kudot?”, mies kysyy pojalta. Poika nostaa katseen kutimista miestä kohden ja vastaa: ”mummolleni”.

Kirsi Valta-Hulkkonen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s