Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2013

RAKKAUTTA JA RAJOJA – VAPAUTTA, EI MIELIVALTAA

Me kaikki tiedämme, että pieni lapsi tarvitsee rakkautta ja rajoja kehittyäkseen tolkulliseksi aikuiseksi. Olenpa joskus kuullut sanottavan, että tärkein sana, mikä lapselle pitää opettaa on EI.

Mutta entäs me muut? Te nuoret ja me eri-ikäiset aikuiset? Tarvitsemmeko me enää rajoja? Entä voiko rajojen puutteessa kasvanut enää vanhempana opetella tuntemaan omia rajojaan tai voiko niitä enää lapsuusiän ohittaneelle opettaa?

Minä uskon, että rajattomuudessa eläminen on epämiellyttävä kokemus, tunnetason kaoottinen olotila, johon ihminen hakee reunoja, törmäilee päämäärättömasti toivoen, että pää kolahtaa johonkin seinään. Ja jos sitä peräseinää ei löydy, ihminen sopeuttaa itsensä vellovaan maailmaansa, tekee siitä itselleen siedettävän, mutta lähellään eläville epämukavan ja arvaamattoman.

Meidän tämänhetkinen yhteiskuntamme ihannoi äärimmäistä individualismia, yksilön mahdollisimman suurta vapautta toteuttaa itseään. Olen joskus pohtinut, onko nykyinen yksilönvapauden ylistys seurausta siitä, että nyt aikuisiässä olevat ovat 1960-luvun vapaan kasvatuksen tulosta. Silloinhan vannottiin kasvatuksessa summerhilliläisen vapautta, ei mielivaltaa –ideologian nimeen. Ja hippiliike julisti: ”Do whatever you like…” Tämän moton jatkon tosin monet unohtivat: ”as long as you don’t hurt anybody”.

Hippiaatteen tunnuslauseen loppuosassa se yksilönvapauden raja tuleekin. Voisiko sen sanoittaa myös niin, että vapauteni raja on vastuuni muista. Tai niin, että ihminen tarvitsee rakkautta, jotta hän kokee olevansa hyväksytty ja turvassa. Ja rajoja, jotta toiset ihmiset voisivat kokea samoin.

Kokemukseni on, että ehkä suurin tyydytystä tuova asia ihmiselle on, että hän voi korjata paitsi tekemiään virheitä myös itseään. Kun näkee itsessään mahdollisuuden jatkuvaan korjausliikkeeseen, elämä ei ole näköalatonta vaan kaikessa on läsnä toivo.

Uskon, että valtaosalla ihmisistä on päänsisäinen EI antamassa rajoja. Se ei ole mukava ääni, etenkin jos se on vanhemman, opettajan tai jonkun muun auktoriteetin kielto, jota tekee mieli vastustaa. Mutta sen kanssa voi ja kannattaa ystävystyä, koska sen ohjaamana oman mielen rajat löytyvät. Ja uskon myös, että koskaan ei ole liian myöhäistä asettaa rajoja rajattomalle. Siinä kasvattaja joutuu sietämään vastustusta ja ottamaan vastaan pettymystä ja vihaakin.

Elämää ei voi hallita, mutta toimintaa ohjaavaa tunne-elämää voi. Silloin ei ole mielivaltaisten tunnemyrskyjen armoilla vaan vapaa tekemään valintojaan niin kuin itse tahtoo.

Paula Lavanko

Mainokset

KAHDEN MAAILMAN KOHTAAMINEN

Olen elänyt viimeiset kuukaudet kahdessa erilaisessa maailmassa.

Arkisin teen tulevaisuutta. Lukiolaisten kanssa keskustellessa puhe kääntyy usein lukion jälkeiseen aikaan. Yhdessä käsiteltävät aiheet ja toimintatavat valikoituvat sen mukaan, millä oletetaan olevan merkitystä heidän jatko-opinnoissa, työelämässä ja muussa elämässä.

Viikonloppuisin elän menneisyydessä vieraillessani sairaalassa ja kuntoutuslaitoksessa iäkkäiden ihmisten parissa. Silloin keskustelut siirtyvät helposti menneeseen aikaan, muistoihin.

”Minulta ei puutu mitään”, sanoo 91-vuotias nainen. Mietin, että tällaista lausetta en voisi kuvitella nuoren ihmisen huulille. Päinvastoin, nuorilta tuntuu puuttuvan monenmoista, vaikka menneisiin sukupolviin verrattuna heillä näyttää olevan yllin kyllin.

Mutta eihän nuoren tulekaan lausahtaa kuten yhdeksänkymppinen. Heillä pitää olla haaveita ja tavoitteita. Mikä muuten motivoisi heitä pyrkimyksissään? Välillä haaveet ovat korkealentoisia ja niin kuuluukin olla, koska vain niin luodaan todellista uutta, tulevaisuutta.

”Minulla on tytär, joka pitää huolen minusta”, nainen jatkaa. ”Ja viisi lastenlasta”, joiden nimet ja iät nainen luettelee epäröimättä. ”Minulla on koti, missä asua ja tyttäreni jatkaa maatilalla, jossa mieheni kanssa tein elämäntyön.”

Iäkkäitä ihmisiä kuulemalla saa hyvän tuntuman siihen, millaiset asiat ovat loppukädessä merkityksellisiä. Suhteet läheisiin ihmisiin nousevat tärkeysjärjestyksessä korkeimmalle. Työstä puhuttaessa tehtyä tärkeämpää on tehdyn merkityksellisyys.

Siskoni 10-vuotias poika istuu kuntoutuslaitoksen käytävän varrella ja kutoo sukkaa. Ohikulkumatkalla olevat kuntoutuslaitoksen asukkaat pysähtyvät hänen eteensä –yksi toisensa jälkeen– ja ihmettelevät nuorta poikaa kutimet käsissään. Hetken kuluttua pojalla ja poikaan verrattuna moninkertaisen iän saavuttaneilla on paljon yhteistä puhuttavaa.

Nuorten ja iäkkäiden ihmisten kohtaamisessa on jotakin puhuttelevaa. Iäkkäillä ihmisillä on kokemusta ja näkemystä, mitä jakaa nuorille. Nuorten elämän nälkä antaa virtaa iäkkäille. Siksi nuorten ja iäkkäiden kohtaamiset tuntuvat erityisen merkityksellisiltä. Silloin kaksi erilaista maailmaa kohtaa –tässä hetkessä.

”Kenelle sinä kudot?”, mies kysyy pojalta. Poika nostaa katseen kutimista miestä kohden ja vastaa: ”mummolleni”.

Kirsi Valta-Hulkkonen

Viittomakieli osana yleissivistystä

Laanilan lukiossa on jo yli 10 vuoden ajan opiskellut viittomakielisiä opiskelijoita. Kolme vuotta sitten lukio halusi vahvistaa imagoaan viittomakielisten opinahjona ja tarjota talonväelle mahdollisuuden viittomakielen opiskeluun. Aloite tuli alun perin opiskelijoilta, jotka olivat päivittäin nähneet viittomakieltä koulun käytävillä sekä tulkkausta oppitunneilla ja koulun yhteisissä tilaisuuksissa. Rehtori Timo Kärkkäinen tarttui aloitteeseen ja alkoi järjestää opiskelijoille viittomakielen kurssia. Kurssin toteutuksesta vastasi Viittomakielialan Osuuskunta Via ja se toteutettiin ensimmäisen kerran keväällä 2011.

Kurssin osallistujina oli sekä lukion opiskelijoita että opettajia. Eräs opettaja sanoi syyksi kurssille osallistumiselleen, että “onhan se noloa, etten osaa viittoa edes hyvää huomenta, vaikka olen jo iät ja ajat kuuroja opettanut”. Kurssin sisältö muodostui osittain opiskelijoiden toivomista aiheista sekä tutustumisesta viittomakielisten kieleen ja kulttuuriin. Kurssilla keskityttiin viitotun kielen tuottamiseen ja ymmärtämiseen arjen tasolla. Opiskelijat oppivat esimerkiksi kuinka kohdata viittomakielinen henkilö, kuinka viittoen tervehditään, kysytään kuulumisia, lainataan kynää tai kerrotaan, että nyt on sinun vuoro vastata. Varsinaista kielen oppimista enemmän kurssin tavoitteena oli rohkaista opiskelijoita ottamaan kontaktia viittomakieliseen henkilöön ja käyttämään omaa luontaista kykyään kommunikoida, vaikka yhteistä kieltä ei juuri ole.

Palaute kurssista oli positiivista ja tyytyväisiä oltiin puolin ja toisin. Nyt kurssi on vakiinnuttanut paikkansa Laanilan lukion kurssitarjottimella antaen näin mahdollisuuden viittomakielen opiskeluun jokaiselle Oulun lukiolaiselle. Tässä mielessä Laanilan lukio on edelläkävijä Suomen lukioiden joukossa.

Viittomakielisiä arvioidaan olevan Suomessa noin 5000. Viittomakieliset ovat yksi maamme kielivähemmistöistä, mutta valtaväestölle vielä suhteellisen tuntematon ryhmä. Viittomakielisten kielelliset oikeudet on turvattu perustuslaissa. Käytännössä lain pykälä (17. § 3. mom.) toteutetaan viittomakielen tulkkauspalvelun avulla. Tulkkaus avaa viittomakielisille mahdollisuuden yhdenvertaiseen osallistumiseen yhteiskunnassa. Tulkkauksen lisäksi jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa yhdenvertaisuuden toteutumiseen avoimella ja suvaitsevalla asenteella. Laanilan lukio on toiminnallaan näyttänyt esimerkkiä ja kasvattanut opiskelijoitaan kohtaamaan erilaisuutta. Erilaisuudesta on tullut normaalia.

Lyhyelläkin viittomakielen opiskelulla on merkitystä. Esimerkkinä tästä voisi olla tapaus, joka sattui erään hammaslääkärin odotusaulassa. Viittomakielinen asiakas oli odottamassa vuoroaan lääkärin vastaanotolle, kun hammashoitaja astui aulaan ja viittoi: “Huomenta. Istukaa hetkeksi odottamaan.” Tämä lyhyt viittomakielinen lause teki asiakkaaseen suuren vaikutuksen ja tästä asioinnista jäi varmasti positiivinen mieli, oli toimenpide sitten millainen tahansa. Viittomakielen tulkin läsnäolosta huolimatta hammashoitaja päätti ottaa rohkeasti kontaktin suoraan asiakkaaseen ja viittoa osaamansa lyhyen, mutta asiakkaalle sitäkin merkityksellisemmän asian.

Voimme olla ylpeitä siitä, että Laanilan lukiossa on nähty viittomakielen merkitys osana yleissivistystä. Asiaan on tartuttu ennakkoluulottomasti ja avarakatseisesti. Laanilan lukion kasvatit ovat huomaamattaan saaneet hyvät eväät tulevaisuuteen myös näiltä osin. On rikkaus osata kohdata esimerkiksi viittomakielinen työkaveri avoimin mielin ja tasavertaisesti.

Yhteistyö Laanilan lukion kanssa on ollut mutkatonta ja sujuvaa. Toivomme yhteistyön niin tulkkausten kuin opetuksenkin osalta jatkuvan edelleen.

Laura Sivonen ja Anne Lehtosaari

Lisätietoa aiheesta voit lukea:
opiskelutulkki.fi
kl-deaf.fi
via-ok.net