SUOMALAISTA SISUA JA LOISTAVAA TSEMPPIHENKEÄ

Olimme suurella joukolla Lontoon paralympialaisissa kannustamassa kummipoikaani Toni Piispasta. Hän kisasi ratakelauksen T51-luokassa 100m:llä.

Lontoon olympiastadion

Olympiastadion oli täynnä katsojista ja meistä kannustusjoukoista – 100m:n kisa oli alkamassa. Suomalaisten kannustusjoukko oli saanut hyvät paikat heti 100m:n lähtöviivan kohdalta. Suomen liput hulmusivat ja jännitys tiivistyi. Laukaus kajahti ja suomalaisten kannustushuudot kiirivät Tonin korviin. Hän sai erinomaisen lähdön ja johti heti alkumetreiltä asti. Voitto tuli Suomeen, sisukkaalle suomalaiselle kelaajalle. Tunnelataus oli huipussaan. Tunsin, miten hienoa on olla suomalainen.

Tuli palkintojen jaon vuoro. Presidentti Sauli Niinistö pujotti kultaisen mitalin Tonin kaulaan ja sanoi: ”Tämä on hieno hetki sinulle, mutta hieno hetki myös minulle.” Tunnelma katsomossa oli sanoinkuvaamaton, kun kisayleisö -80000 katsojaa- nousi seisomaan, Suomen lippu nousi salkoon, Maamme laulu kajahti ja suomalaisen urheilijan kuva näkyi stadionin näytöllä. Tuo hetki piirtyi ainiaasti syvälle sydämeen.

Toni halvaantui 17-vuotiaana karaten näytöstilaisuudessa 1.9.1993. Hän on neliraajahalvaantunut ja on näin ollen kykenevä käyttämään vain käsiään kelauksessa. Vaikean alun jälkeen Toni on sisukkaasti ja määrätietoisesti kulkenut kohti uusia haasteita.

Vuonna 1995 hän aloitti pyörätuolirugbyn pelaamisen Lahden joukkueessa ja kisasi vuosia Suomen pyörätuolirugbymaajoukkueessa, aina vuoden 2010 kesään saakka.

Vuoden 2010 lopulla Tonille teetätettiin Englannissa mittatilaustyönä oma ratakelauspyörä. Tammikuussa 2011 Uuden- Seelannin Christchurchissa pidetyissä MM-kisoissa Toni sai T51-luokan ratakelauksen pronssia 200m:llä ja hopeaa 100m:llä.

Keväällä 2012 hän teki maailmanennätyksen sekä 100m:llä että 200m:llä Sveitsissä. Melkein tasan 19 vuotta Tonin vammautumisen jälkeen hän kelasi ylivoimaiseen voittoon Lontoon paralympialaisissa 3.9.2012.

Hän valmistui Jyväskylän liikuntatieteellisestä 2003 liikuntatieteen maisteriksi ja työskentelee tällä hetkellä Liikuntatieteellisessä Seurassa Helsingissä.

Toni on loistava esimerkki suomalaisesta sisusta. Hänen positiivinen elämänasenne ja loistava huumorintaju ovat kantaneet eteenpäin vaikeina aikoina.

Lontoon paralympialaisten mahtavaa tunnelmaa ovat kehuneet niin urheilijat kuin katsomossa olleetkin. Kaikkia urheilijoita kannustettiin loppuun saakka. Sellaista tsemppihenkeä allekirjoittanut toivoisi näkevän myös Laanilan koulussa. Tonin toipumisessa onnettomuuden jälkeen oli luokkakavereiden tuki ja kannustus äärimmäisen arvokasta. Ole sinäkin tsemppaaja.

Toni kiittää kaikkia 3.9.2012 hengessä mukana olleita.

Tuula Perunka, Tonin kummitäti

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s